Alaikäisten turvapaikanhakijoiden tulva tyrehtyi
Jan 04, 2010 with:
Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikkaa haki reilut 500 yksin maahan tullutta alaikäistä, kun vuonna 2008 hakijoita oli yli 700. Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön mukaan tänä vuonna hakijoiden tulva rauhoittui erityisesti loppuvuotta kohti.
Hakijoiden lähtömaat ovat pysyneet samoina. Niin aikuisista kuin myös alaikäisistä turvapaikanhakijoista valtaosa tulee Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Koska hakijamaiden tilanne ei ole olennaisesti muuttunut, niin voidaan päätellä, että hakijamäärää laskee tiukentunut ikätestaus.
- Toki sillä on vaikutusta ollut, Esko Repo sanoo.
Iänmäärityksiä on tehty tiiviisti runsaan vuoden ajan. Helsingin ulkomaalaispoliisin tutkinnanjohtajan Arvo Mäntykentän mukaan 63 testatusta 42 eli 65 prosenttia on osoittautunut yli 18-vuotiaiksi.
- Yleensä alaikäisinä esiintyvät ovat 19-20 -vuotiaita. Osa on kuitenkin selkeästi vanhempia. Esimerkiksi meidän selvityksissämme yksi 16-vuotiaana esiintynyt paljastui lopulta 29-vuotiaaksi, Arvo Mäntykenttä kertoo.
Keskimääräinen hakemusten käsittelyaika on yksin tulleiden alaikäisten kohdalla vajaat kahdeksan kuukautta. Marraskuun loppuun mennessä tehdyistä 523 päätöksestä myönteisiä oli 287 eli yli puolet.
Niin sanottuja Dublin-päätöksiä eli tapauksia, joissa hakija palautetaan toiseen EU:n jäsenvaltioon oli 180. Esko Repo ihmettelee tapausten suurta osuutta.
- Yllättävän iso osa on niitä, joiden hakemuksen oikea käsittelypaikka olisi joku muu EU-maa. Hakijat ovat siis jo tulleet jonkun toisen jäsenmaan kautta ja hakeneet turvapaikkaa siellä. Näitähän on myös täysi-ikäisissä hakijoissa hämmästyttävän suuri määrä.
YLE

