Vastuuttomat kansanedustajat pilaavat suomen mainetta
Sep 25, 2011 with:
Suomalainen politiikka on yksitoikkoista ja epämielenkiintoisen tylsää, sen takia vaaleissa on alhainen äänestysinto ja monet ihmiset mieluummin jatkavat arkensa kuin tutustuisivat ehdokkaiden vaaliteemoja. Suomen politiikasta tai suomalaisista poliitikoista puuttuu vetovoimaa, väriä ja ennen kaikkea positiivisia muutoksia edistäviä foorumeja.
Jos suomea verrataan muuhun maailmaan, siinä on suuri ero. Suomi on sisäänpäin kääntynyt konservatiivinen maa, suomessa jokainen pitää omana tietonaan ketä äänestää tai mitä puoluetta kannattaa ylipäätään. Olin kerran vaalitilaisuudessa, jossa tunnettu poliitikko oli vakuuttamassa meitä äänestämään Tarja Halosta tulevissa presidenttivaaleissa. Hän kertoi SDP:n aatteista ja missä kyseinen ehdokas seisoo maahanmuuttopolitiikassa. Hän päätti puheensa passiivisesti vedoten meitä äänestämään ihan vapaasti, kukin omasta mielestä sopivaa ehdokasta ja hän painotti meitä käyttämään velvollisuutemme äänestää.
Tilanne on täysin erilainen viimeisistä presidenttivaaleista, josta on kulunut yli viisi vuotta. Maahanmuuttajilla on nyt näkyvä asema suomalaisessa politiikassa, heidän osallistuminen ja vaikuttaminen suomalaiseen politiikkaan on kasvamassa yhä enemmän ja maahanmuuttopolitiikasta on tullut yhteiskunnallisen keskustelun polttavampia aiheita.
Samaan aikaan kuin maahanmuuttajat yrittävät ahkerasti integroitua yhteiskunnan kaikilla tasoilla, maahanmuuttovastaisuus ja rasismi on lisääntymässä suomessa.
Jotkut kansanedustajat katsovat suurennuslasilla maahanmuuton kielteisiä vaikutuksia ja niistä syntyvistä ongelmista, ratkaisujen esittämisen sijaan he sortuvat leimauksiin ja lokeroivat maahanmuuttajat ennakkoluulojensa perusteella. Maahanmuuttajien integroituminen ja nykyisestä kotouttamismallista on voitava keskustella avoimesti ja rakentavasti, ilman rasistisia leimauksia tai johtopäätöksiä.
Kansanedustajien täyttyy muistaa, että he edustavat koko kansaa mukaan lukien maahanmuuttajat. Heidän tulisi käyttää vaikuttamisvaltaansa vastuullisesti, muuten he polkevat demokraattisten arvojen yli.
Jotkut Perussuomalaiset kansanedustajat ovat harjoittamassa vastuutonta politiikkaa, joka johtaa kansanedustajien arvovallan heikentymiseen ja se voisi pilata Säätytalon mainetta sekä suomessa että maailmalla.
PS puolueenjohdon kahden viikon jäähdytys Jussi Halla-aholle ei ollut muuta kuin taitava taktinen veto, koska puolueessa jatketaan vielä nimityksiä ja typeriä nettikirjoituksia.
Hanad Musse
Suomensomali.com
